Sointipuut: kuusi, setri ja mahonki kitaran äänessä

Tämän sivuston nimi tulee siitä puusta, joka laitetaan kuivumaan ennen kuin siitä tulee soitin. Sointipuu on nimitys puulle, joka kelpaa värähtelemään: tiheäsyinen, halkeamaton ja oikein kuivattu. Verstaalla se on rimoilla seisova pino, joka odottaa vuoroaan vuosia. Kaupassa se on rivi sanoja tuotekuvauksessa, ja niistä sanoista on hyötyä vasta kun tietää mitä ne tekevät.

Kansi tekee äänen

Rungon puulajeista puhutaan paljon, mutta kansi on se osa, joka liikuttaa ilmaa. Jos joudut valitsemaan yhden asian, jota katsot, katso kantta.

Kuusi on yleisin ja se on syystä. Vaalea, tiukkasyinen ja jäykkä suhteessa painoonsa. Se antaa kirkkaan ja voimakkaan äänen, jossa on paljon dynamiikkaa, ja se kestää kovaakin kosketusta ilman että sointi menee tukkoon. Uutena se voi kuulostaa hieman kireältä, ja juuri kuusi on se puu, joka avautuu vuosien soittamisen myötä selvimmin.

Setri on punertavampi ja pehmeämpi. Se on valmis heti, siinä on lämpimämpi keskialue ja se reagoi kevyeen kosketukseen paremmin kuin kuusi. Sormisoittajat pitävät siitä. Vastapainoksi se ei ota vastaan yhtä paljon voimaa: kun lyöt lujaa, ääni saavuttaa kattonsa aikaisemmin. Setrikansi on myös alttiimpi painaumille.

Mahonki kantena on harvinaisempi ja tekee kuivan, keskialuepainotteisen ja hillityn äänen. Bluesissa ja vanhassa kansanmusiikissa se kuulostaa oikealta. Se on myös kestävä ja vähemmän herkkä kolhuille kuin kumpikaan edellisistä.

Sivut ja pohja värittävät

Rungon takaosa ei tuota ääntä itse, vaan heijastaa ja suodattaa sitä. Ero on hienovaraisempi kuin kansimateriaalissa, mutta kuultavissa.

Mahonki rungossa antaa keskialuetta ja selkeän, kuivan luonteen. Sävelet erottuvat, sointi ei ole erityisen pitkä. Laulun säestyksessä tämä on etu, koska kitara ei tunge laulun tielle.

Ruusupuu tuottaa syvän basson ja kirkkaat ylätaajuudet, ja väliin jää enemmän tilaa. Ääni on rikkaampi ja se soi pidempään. Sormipeli ja soolosoitto hyötyvät. Sen sijaan kovassa säestyksessä ruusupuinen soitin voi muuttua sekavaksi.

Vaahtera on kirkas ja nopeasti vaimeneva. Se erottelee tarkasti eikä lisää omaa väriä juuri lainkaan. Siksi sitä käytetään lavasoittimissa, joissa mikitys ja kierto ovat riski.

Sapeli, koa ja monet uudemmat puulajit sijoittuvat näiden väliin. Ne ovat vastaus ruusupuun saatavuusongelmiin, eivätkä ne ole hätäratkaisuja. Sapeli on lähellä mahonkia, hieman kirkkaampi. Koa alkaa mahongin puolelta ja siirtyy vuosien myötä ruusupuun suuntaan.

Nailonkielisen puolella

Klassisessa kitarassa jako on selkeämpi. Kuusikansi antaa kirkkaan ja kantavan äänen, joka on konserttisalin perinne. Setrikansi antaa lämpimän ja välittömän äänen, jota moni pitää kotisoitossa miellyttävämpänä. Rungossa ruusupuu on perinteinen ja kallis, sypressi flamencon kuiva ja napakka valinta.

Miten paljon tällä on väliä

Vähemmän kuin lehdissä väitetään ja enemmän kuin epäilijät sanovat. Järjestys on suunnilleen tämä: rakennuksen laatu ja säädöt ensin, sitten kannen materiaali ja rimoitus, sitten rungon koko, ja vasta sen jälkeen sivujen ja pohjan puulaji. Huonosti säädetty ruusupuinen soitin häviää hyvin säädetylle vaneriselle joka päivä.

Kannattaa myös muistaa, että kaksi samasta puusta tehtyä soitinta eivät kuulosta samalta. Puu on kasvanut eri paikassa, se on kuivunut eri tavalla ja rakentaja on höylännyt kannen eri paksuuteen. Tuotekuvaus kertoo lähtökohdan, ei lopputulosta.

Käytännön ohje kauppaan

Päätä ensin, soitatko sormilla vai plektralla ja säestätkö vai soitatko melodiaa. Sen jälkeen valitse kansi: setri kevyeen sormikosketukseen, kuusi voimaan ja kehittymiseen. Runko sen mukaan, haluatko selkeyttä vai rikkautta.

Ja kun soitin on valittu, anna sen soida. Sointipuu tekee työnsä hitaasti, ja parhaan äänen kuulee se, joka pitää soittimen esillä eikä kotelossa.