Ensimmäinen akustinen kitara: mitä kannattaa katsoa ennen ostoa

Verstaalle tuodaan joka syksy muutama ensimmäinen kitara, jonka omistaja on jo luovuttamassa. Vika on harvoin soittajassa. Useimmiten kielet ovat liian korkealla, kaula on kuiva ja viritystapit luistavat, ja kolmen viikon harjoittelun jälkeen sormenpäät ovat kipeät eikä mikään sointu soi puhtaasti. Hyvä ensimmäinen kitara ei ole se, joka näyttää hienoimmalta, vaan se, jota jaksaa pitää sylissä.

Soitettavuus ratkaisee enemmän kuin sointi

Kaupassa kitaraa arvioidaan yleensä korvalla. Aloittelijalle tärkeämpää on kuitenkin se, miten kieli painuu otelautaa vasten. Paina kieltä viidenneltä nauhalta. Jos joudut puristamaan koko kämmenellä, kielten korkeus on säätämättä. Hyvin säädetyssä kitarassa sointu syntyy sormenpäiden voimalla, ei käsivarrella.

Tämä on myös hyvä uutinen. Kielten korkeus on säätöasia, ei kohtalo. Moni edullinen soitin muuttuu tunnissa aivan toiseksi, kun satula ja talla viilataan kohdalleen. Jos ostat käytettynä tai halvasta päästä, varaa hinnan päälle pieni summa säätöä varten. Se on paras raha, jonka ensimmäiseen kitaraan laittaa.

Runko sen kokoiseksi, että se pysyy sylissä

Iso jyhkeä runko antaa voimaa ja bassoa, mutta hankaa kainaloa ja työntää soittokäden kauas. Pienempi runko soi hillitymmin, mutta pysyy paikallaan ja tuntuu heti omalta. Jos olet lyhytkasvuinen tai soitat istuen sohvalla, pienempi malli voittaa lähes aina. Kokoa kannattaa kokeilla ennen kuin katsoo puulajeja.

Kaulan paksuus on toinen sama asia. Kapea ja litteä kaula sopii pienelle kädelle ja rock-tyyliseen otteeseen, leveämpi nailonkielisen kitaran kaula antaa sormille tilaa sormipeliin. Kumpikaan ei ole parempi. Yksi niistä vain sopii sinun kädellesi.

Teräs vai nailon

Teräskielinen kitara kuulostaa siltä, mitä radiosta tulee: kirkas, napakka ja soinnukas. Nailonkielinen soi pehmeämmin ja on sormille selvästi armollisempi. Jos soitat klassista ohjelmistoa tai laulujen säestystä sormilla, nailon on luonteva alku. Jos haluat lyödä plektralla ja säestää bändissä, ota teräs. Aihetta on käsitelty tarkemmin omassa artikkelissaan, mutta valinta kannattaa tehdä musiikin eikä hinnan mukaan.

Kansi on se osa, joka soi

Kitaran ääni syntyy pääosin kannesta. Massiivinen kansi on yhtenäistä puuta ja lähtee soimaan vuosien mittaan yhä avoimemmin. Vaneroitu kansi on ohuita viiluja liimattuna ristiin, kestää kolhuja ja kosteusvaihtelua paremmin mutta pysyy äänellisesti suunnilleen samana koko ikänsä.

Halvimmissa soittimissa kaikki on vaneria. Seuraavassa hintaluokassa kansi on massiivia ja sivut sekä pohja vaneria, ja juuri se on useimmille se järkevä ensimmäinen kitara. Kokonaan massiivipuinen soitin on hieno asia, mutta se vaatii omistajaltaan kosteudenhallintaa, eikä sitä kannata hankkia ennen kuin harrastus on osoittautunut pysyväksi.

Paljonko rahaa

Aivan halvimmasta päästä löytyy soittimia, jotka on koottu nopeasti eikä niitä ole tarkastettu tehtaan jälkeen. Ne saa toimimaan, mutta työtä on. Kun nousee hieman ylöspäin, saa soittimen, joka on viritettävissä, pysyy vireessä ja kestää säätöä. Sen yli mennään jo äänen ja materiaalien takia, ei toimivuuden.

Käytännön nyrkkisääntö verstaan puolelta: laita kitaraan sen verran, että pystyt vaihtamaan kielet ja säätämään sen ilman että pelkäät rikkovasi mitään. Liian kallis ensimmäinen soitin jää usein kaappiin varjeltavaksi, ja varjeltu kitara ei kehity soittajan mukana.

Mitä ostoksen mukaan kannattaa ottaa

Kolme asiaa riittää alkuun. Kunnollinen pehmustettu laukku, koska kitara liikkuu enemmän kuin luulet. Viritysmittari, koska korva kehittyy vasta kun soitin on vireessä. Ja varakielet, koska ensimmäinen katkeaa aina epäsopivaan aikaan.

Loput voi hankkia myöhemmin. Kapo, jalusta ja kosteudensäädin tulevat ajallaan tarpeeseen, mutta ne eivät auta ketään pääsemään alkuun. Alkuun pääsee soittimella, joka on säädetty ja vireessä, ja sillä että se on esillä eikä kaapissa.