Lapsen ensimmäinen kitara: koko, kielet ja se mikä oikeasti ratkaisee

Vanhempi tulee verstaalle kitara kädessä ja kysyy, onko tässä jotain vikaa, kun lapsi ei soita. Yleensä on. Kielet ovat korkealla, soitin on liian iso ja viritys ei pysy. Aikuinen jaksaa sinnitellä huonon soittimen kanssa, koska tietää mitä tavoittelee. Lapsi ei tiedä, ja hän tekee ainoan järkevän johtopäätöksen: tämä ei ole hauskaa.

Koko ensin

Kitaroita on neljää tavallista kokoa. Neljäsosa sopii noin viisi- tai kuusivuotiaalle, puolikas seitsemästä yhdeksään, kolmeneljäsosaa noin yhdeksästä kahteentoista, ja siitä eteenpäin täysikokoinen.

Ikä on kuitenkin huono mittari, koska lapset kasvavat eri tahtia. Parempi tapa on istuttaa lapsi tuolille soittoasentoon. Vasemman käden pitää yltää ensimmäiselle nauhalle ilman että olkapää nousee, ja oikean käsivarren pitää levätä rungon päällä luonnollisesti. Jos kyynärpää joutuu ojentumaan, soitin on liian iso.

Liian pieni soitin on pienempi ongelma kuin liian iso. Pienestä kasvetaan ulos vuodessa, ja se on halvempi virhe kuin vuosi turhautumista.

Nailon lähes aina

Lapselle nailonkielinen klassinen kitara on selvästi parempi alku. Kielet ovat pehmeämmät eivätkä satuta sormenpäitä samalla tavalla kuin teräs, ja kaula on leveämpi, mikä auttaa pientä kättä osumaan oikealle kielelle.

Poikkeus on lapsi, joka tietää tarkkaan haluavansa soittaa laulun säestystä plektralla tai sitä musiikkia, jota hän kuulee radiosta. Silloin pieni teräskielinen kitara on parempi kuin oikeaoppinen mutta väärältä kuulostava soitin. Motivaatio voittaa pedagogiikan.

Miksi halvin ei kannata

Aivan halvimmassa päästä soittimia ei tarkasteta tehtaan jälkeen. Kielten korkeus on säätämättä, viritystapit luistavat ja nauhojen päät voivat olla teräviä. Lapsi ei osaa sanoa, että soitin on säätämätön. Hän sanoo, että sormiin sattuu.

Ero seuraavaan hintaluokkaan on pieni verrattuna siihen, mitä soittotunnit maksavat. Kannattaa katsoa se hylly, jossa soittimet on säädetty ja viritystapit pitävät. Sen jälkeen soitin on väline eikä este.

Käytetty on hyvä ajatus

Lasten kitarat myydään edelleen käytettyinä hyväkuntoisina, koska niistä kasvetaan ulos ennen kuin ne ehtivät kulua. Tarkista kolme asiaa: kaula on suora, kansi ei ole halkeillut ja viritystapit pitävät kielen paikallaan.

Käytetyn kitaran mukana kannattaa laskea kielten vaihto ja pieni säätö. Ne maksavat vähän ja tekevät kitarasta soivan.

Mitä mukaan

Jalusta tai seinäteline on tärkein lisävaruste, ja siitä puhutaan liian vähän. Soitin, joka on esillä, soi. Soitin, joka on kotelossa sängyn alla, ei soi koskaan. Tämä on yksittäisistä asioista se, joka vaikuttaa harrastuksen jatkumiseen eniten.

Sen lisäksi viritysmittari, jonka lapsi osaa käyttää itse, ja jalkakoroke tai muu tapa nostaa polvi oikeaan asentoon. Kolmas asia on hihna, jos lapsi haluaa soittaa seisten.

Viritys on vanhemman tehtävä

Epävireinen kitara opettaa lasta kuulemaan väärin. Jos et soita itse, opettele virittämään puhelimen sovelluksella. Se vie viisi minuuttia oppia ja puoli minuuttia kerralla.

Uusi kitara menee epävireeseen päivittäin ensimmäisen parin viikon ajan, koska kielet venyvät. Sen jälkeen viikoittainen tarkistus riittää. Jos soitin ei pysy vireessä sen jälkeenkään, vika on viritystapeissa tai satulassa, ja se on korjattavissa.

Mitä odottaa ensimmäiseltä vuodelta

Ensimmäiset viikot ovat sormenpäiden asia, myös nailonilla. Sen jälkeen tulee vaihe, jossa soinnut vaihtuvat hitaasti eikä kappale kuulosta miltään. Tässä kohtaa useimmat lopettavat.

Auttaa kaksi asiaa. Soitin, joka on helppo painaa, ja kappale, jonka lapsi itse haluaa soittaa. Kumpikin on vanhemman järjestettävissä. Loppu on toistoa, ja toistoa syntyy silloin kun kitara seisoo telineessään olohuoneessa eikä ole kenenkään tiellä.