Kitaran koko ja runkomalli: dreadnought, OM vai parlor

Rungon muoto on akustisen kitaran tärkein yksittäinen valinta puulajien jälkeen, ja monelle soittajalle jopa niitä tärkeämpi. Se määrää, kuinka paljon ilmaa soitin liikuttaa, mihin äänen painopiste asettuu ja miten pitkään joudut istumaan sen kanssa ennen kuin selkä alkaa valittaa.

Mitä koko tekee äänelle

Iso runko liikuttaa enemmän ilmaa. Siitä tulee voimaa ja matalia taajuuksia, ja se palkitsee kovaa soittoa. Pieni runko tuottaa vähemmän bassoa mutta erottelee sävelet tarkemmin, ja se reagoi kevyeenkin kosketukseen.

Tästä seuraa käytännön sääntö, joka pätee yllättävän hyvin. Jos soitat lujaa ja plektralla, iso runko antaa sinulle enemmän. Jos soitat sormilla, hiljaa tai laulat päälle, pieni runko kuulostaa selkeämmältä ja on helpompi hallita. Iso soitin voi hukuttaa laulun alleen, pieni ei koskaan.

Dreadnought

Leveä, suorakulmainen ja tuttu. Tämä on se muoto, joka useimmilla tulee mieleen sanasta akustinen kitara. Voimakas basso, vahva keskialue ja runsaasti äänenpainetta. Se on säestyssoitin, joka pärjää lauluporukassa ja pysyy kuuluvana ulkona nuotiolla.

Vastapainoksi se on kookas. Kainalon alle jää paljon runkoa, ja pienikokoiselle soittajalle soittokäsi joutuu kiertämään kauas. Sormipelissä dreadnought voi kuulostaa myös sekavalta, koska basso peittää ylempiä säveliä.

Orkesterimalli ja grand auditorium

Hieman kapeampi vyötäröltä ja matalampi syvyydeltä. Tämä keskikokoinen luokka on nykyisin suosituin, ja syy on yksinkertainen: se tekee melkein kaiken hyvin. Basso riittää säestykseen, keskialue on selkeä ja sormipeli erottuu.

Jos et tiedä mitä valitsisit etkä pääse kokeilemaan montaa soitinta, tämä on turvallisin arvaus. Verstaalla käy paljon soittajia, jotka ostivat ensin dreadnoughtin ja vaihtoivat vuoden päästä tähän kokoluokkaan, harvemmin toisin päin.

Parlor ja muut pienet

Kapea ja lyhyt runko, joka oli tavallinen sata vuotta sitten ja on palannut takaisin. Ääni on kuiva, keskialuepainotteinen ja hyvin selkeä. Blues, vanha kansanmusiikki ja kaikki sellainen soitto, jossa halutaan puhetta muistuttava sointi, kuulostavat tässä oikealta.

Parlor on myös se soitin, joka jää sohvan viereen. Se on kevyt, se ei hankaa mihinkään ja siihen tarttuu ohi kulkiessa. Moni soittaa pienellä kitaralla enemmän tunteja kuin isolla, ja tunnit ovat ainoa asia, joka kehittää.

Jumbo ja isot erikoismallit

Pyöreä ja syvä runko, jossa on paljon bassoa ja pitkä sointi. Rytmisoittimena se on komea, ja laulun säestyksessä se antaa taustan, joka täyttää tilan. Sormipelissä se vaatii kevyttä kosketusta, muuten se muuttuu puuroksi.

Isot mallit vaativat myös tilaa kotona. Kotelo on kookas, ja kitaratelineen paikka pitää miettiä. Tämä kuulostaa pikkuasialta, mutta se ratkaisee sen, onko soitin esillä vai kaapissa.

Kaventunut runko ja cutaway

Ohuemmaksi rakennettu runko soi hillitymmin mutta istuu paremmin syliin, ja se on tavallinen niissä soittimissa, jotka on tarkoitettu vahvistettavaksi. Jos soitat pääosin mikrofonin tai sisäisen mikin kautta, akustisen äänenvoimakkuuden menetys ei haittaa.

Kaulan viereen leikattu lovi eli cutaway antaa käden ylettyä korkeille nauhoille. Se vie hieman kannen pinta-alaa ja siten aavistuksen bassoa, mutta ero on pienempi kuin väitellään. Jos soitat melodioita kahdennentoista nauhan yläpuolella, ota cutaway. Jos et, älä maksa siitä.

Miten valita ilman arvailua

Istu kitaran kanssa kymmenen minuuttia soittoasennossa. Katso, joutuuko oikea olkapää nousemaan ja yltääkö vasen käsi ensimmäiselle nauhalle rennosti. Soita sama sointukulku hiljaa sormilla ja lujaa plektralla, ja kuuntele, kummassa soitin kuulostaa itseltään.

Ja jos ostat verkosta etkä pääse kokeilemaan, valitse mitat mieluummin sylin kuin äänikuvauksen mukaan. Sointia voi muokata kielillä, soittotavalla ja säädöillä. Rungon kokoa ei voi.